Mukava ja toimiva olohuone

Oikean kokoinen sohva.
Huoneen suurin huonekalu mitoitetaan aina koko tilaan sopivaksi. Nettikauppa ostoksia tehdessä kannattaa vierelle ottaa pohjapiirros, josta selviävät mitat. Pohjapiirrokselle on helppo hahmotella sopivan kokoiset kalusteet, vaikka viivaimen avulla. Suuressa huonetilassa ei kannata pelätä suuria huonekaluja.

Sijoittele kalusteet ilmavasti.
Riittää kun otat kalusteet hiukan irti seinäpinnasta, niin lopputulos on ilmavampi. Muista myös, että kaikkea ei tarvitse sijoittaa seinän viereen.

Sohvapöytäkään ei tee tilasta tukkoista, kun kalusteet on oikein mitoitettu ja ilmavasti sijoiteltu. Sopivan kokoinen sohvapöytä tekee olohuoneesta toimivan.

Pöydät ja tasot antavat laseille ja naposteltaville laskupaikan.
Jokaisen istuimen lähellä olisi hyvä olla pöytätaso, josta ulottuu kurottamatta ottamaan lasin tai naposteltavaa seurusteltaessa. Sijoittamalla pieniä apupöytiä sohvan ja muiden tuolien yhteyteen saadaan ryhmän ympärille kulkutilaa.

Oikean kokoinen matto sitoo kalusteet ryhmäksi.
Matto pitää sijoittaa niin, että sohvalla istuessa jalat ovat maton päällä. Mielellään kaikki ryhmän kalusteet mahtuvat maton päälle jolloin kokonaisuus erottuu muista tilassa olevista elementeistä. On hyvä muistaa, että olohuoneeseen valitaan aina matto, joka on leveämpi kuin huoneen pääkaluste. Matto ei voi koskaan olla liian suuri. Suomalaiset suosivat usein hiukan liian pieniä mattoja.

Haluatko sinä antaa omat vinkkisi muiden käyttöön? Kirjoita meille vinkkisi osoitteeseen info@furmus.fi niin julkaisemme parhaat vinkit kuukausittain asiakkaillemme. Vinkkien kirjoittaneiden kesken arvotaan joka kuukausi 10 % alennuskoodi kerta ostokseen furmus.fi nettikauppaa.